FdP_artikkeli_ideakateus

Ideakateus iskee, kun kuulee tai lukee niin kertakaikkisen hyvästä ideasta että alkaa ihan harmittaa, ettei ole ikinä itse tullut sitä keksineeksi. Kun joku on keksinyt jotain niin loogista, itsestäänselvää ja hyvää tekevää. Jotain niin mahtavaa, että heti ideakateuden jälkeen iskee innostus ja jopa ylpeys sitä tuntematonta henkilöä tai tahoa kohtaan, jolta neronleimaus on lähtöisin.

Kaikki edellämainitut tunteet vyöryivät voimalla, kun luin, että Helsinkiin perustetaan keväällä hävikkiruokaravintola. Miksi ihmeessä kukaan ei ole aiemmin keksinyt tätä! From Waste to Taste -hankkeeseen otetaan mallia Amsterdamista, jossa toimii jo ainakin yksi ravintola, Instock, jossa ruoka valmistetaan kauppojen hävikkiraaka-aineista.

Toivon, että tämä hanke saa paljon positiivista julkisuutta ja käynnistyttyään laajenee ihan jokaiseen kylään ja kaupunkiin. Hävikin hyödyntämisen lisäksi hankkeella on myös työllistymisvaikutuksia, ilmastoa ja hyväntekeväisyyttä unohtamatta. Kaikin tavoin hyvää tuova idea – silkkaa neroutta!

Heti positiivisen tunnemyrskyn jälkeen iski myös pieni pelko: eihän kukaan eikä mikään taho voi nyt tulla sanomaan tai päättämään, ettei näin saa tehdä? Eihän? Kun tuntuu, että aina siinä käy kuitenkin niin. Että se hyvä onkin liian hyvää ollakseen todellista ja toteutettavissa. Ainakin tämä projekti sai jo työllistymisvaikutusten tukemiseen Euroopan sosiaalirahaston avustuksen. Se on onneksi jo korkean tahon tuki.

Tälle neronleimaukselle pidämme sormet ja varpaat ristissä ja peukut pystyssä! Käy lukemassa hankkeesta lisää täältä ja täältä.