Meissä kaikissa on se. Uteliaisuus. Halutaan tietää, mitä ympärillä, naapurissa, naapurin naapurissa tapahtuu. Olisipa mahtavaa laajentaa reviiriä ja tietää paremmin vaikka koko oman asuinalueen asiat. Se on mahdollista Tarkkailija-tietopalvelussa, jossa voi sähköisesti hakea ja selata tietoa alueittain ja aiheittain. Palvelu on toteutettu osana ympäristöministeriön Asumisen ja Rakentamisen ePalvelut -hanketta.

Tieto lisää tiedonnälkää, varsinkin kun tiedon hakeminen on tehty helpoksi ja houkuttelevaksi. Tarkkailijassa voi hakea informaatiota esimerkiksi omassa kotikaupungissaan tai kaupunginosassa tapahtuvista asioista vaikkapa aiheella ympäristö ja luonto. Tarkkailija selaa ja analysoi internet-sivustoilta hakuun sopivat jutut ja artikkelit ja kertoo ne hakijalle kootusti. Palvelussa on lukuisia valmiita aihealueita asumisesta urheiluun ja ympäristöön, ja haun voi tehdä myös vapaalla aiheella. Oman kestosuosikkiaiheensa voi tallentaa hakuvahdiksi, jolloin Tarkkailija ilmoittaa aina uusista hakuun sopivista kirjoituksista.

Kun ne naapurien jutut kuitenkin edelleen kiinnostavat, niin Tarkkailijassa voi selata myös muiden tallentamia vahteja. Julkisia vahteja onkin palvelussa jo melkein sata, joista voi ammentaa inspiraatiota omaansa. Ja jos nämä ominaisuudet eivät mielestäsi tee Tarkkailijasta vielä mahtavaa, niin kehitysehdotuksenkin saa antaa! Äkkiseltään on tosin vaikea keksiä mitään lisää. Ehkäpä julkisten vahtien klikkausmäärät voisivat olla näkyvissä? Nasevalla ja houkuttelevalla otsikolla oman vahtinsa voi valjastaa muitakin kiinnostavaksi tiedonlähteeksi. Ja ainakin paljon paremmaksi kuin naapurilla.

Lue lisää palvelusta täällä.

Voikohan olla mitenkään mahdollista saavuttaa vuoteen 2020 mennessä sellainen kierrätyksen ja kuluttamisen kulttuuri, jossa ihan kaikki jäte, jota tuotamme, toimii resurssina johonkin uuteen tarkoitukseen. Kuulostaa utopistiselta, kun aikaa tavoitteeseen on neljä vuotta. Tämä on kuitenkin Suomen ja Euroopan komission virallinen tavoite.

Ruoka on iso ongelmakohta, joka pitää ratkaista, jotta tavoitteeseen on mitään mahdollisuuksia päästä. Ruokahävikkiä pitää vähentää reippaasti, ja suurin kehitys pitää tapahtua kotitalouksissa. Miltä tuntuu kuulla, että heität itse ruokaa roskikseen joka vuosi jopa 25 kiloa? Niinpä. Tämä tarkoittaa yhteensä 120–160 miljoonaa kiloa vuodessa – meillä Suomessa.

Olemme noidankehässä: ostamme liikaa ruokaa, ja koska ostamme, sitä myös tuotetaan. Ruokahävikin vastaisen työn yksi tavoite onkin kulutustottumusten muutoksessa. Ei mikään helppo homma, mutta tätä arvokasta työtä tekee muun muassa Luonnonvarakeskus Luke. Lukessa tutkitaan ruokahävikin määrää, seurantaa ja vähentämistä sekä etsitään uusia keinoja koko ruokajärjestelmän kehittämiseen kestävämpään suuntaan. EU:n kiertotalouspaketissa sanotaan, että ruokahävikki tulisi puolittaa vuoteen 2030 mennessä. Koska kaikki lähtee kotitalouksista, siinäpä jokaiselle henkilökohtainen haaste! Eikä haittaa yhtään, vaikka saavuttaisit tavoitteen jo aikaisemmin.

Syödään hyvin ja kulutetaan järkevästi. Lue lisää Lukesta ja ruokahävikistä täältä.

Kuntien vastuullisuus kiinnostaa kuntien asukkaita. Tämä tuli selkeästi esille vastuullisuusmerkkien huhtikuussa 2016 tekemässä kuluttajakyselyssä. Kyselyyn vastasi 1007 kuntalaista, ja kohderyhmänä oli 18 vuotta täyttäneet suomalaiset. Vastuullisuusmerkkejä ovat Joutsenmerkki, EU-ympäristömerkki, Reilu kauppa ja Luomu.

Vain harvassa kunnassa tehdään suunnitelmallisesti vastuullisia hankintoja, eikä niistä usein ole myöskään ohjeistuksia. Siinä missä kuntien asukkaat haluavat tietää, miten vastuullisuutta toteutetaan hankinnoissa, toivotaan päättäjätasolla työkaluja vastuullisuuden toteuttamiseen.

Tahtotila on siis onneksi olemassa, kun julkisen sektorin hankintoja tehdään vuositasolla noin 35 miljardilla eurolla. Tämän summan kuluttamiseen viisaasti on velvollisuus, joten olisi hyvä, jos kunnat saisivat parempaa apua käytännössä. Vielä tämän vuoden aikana voimaan tuleva uusi hankintalaki on yksi askel eteenpäin. Se tulee osaltaan auttamaan vastuullisuusmerkkien kriteereiden huomioimisessa.

Kyselyn tuloksissa on mielenkiintoista ja tärkeää tietoa, jota sitäkin nyt toivottavasti käytetään viisaasti hyväksi. Yhteenvedosta selviää muun muassa, että vastuullisuusmerkkien tunnettuus voisi olla paremmallakin tolalla. Yleinen taloustilanne vaikuttanee taas siihen, että useampi kuin joka toinen kokee paikallisten yritysten työllistämisen selkeästi tärkeämmäksi kuin muut näkökohdat kuntien hankinnoissa. Vastauksissa näkyvät myös alueelliset erot.

Summa summarum hankintojen vastuullisuuden merkitykseen uskotaan. Sille pohjalle on hyvä rakentaa.

Kuntalaisille tehdyn tutkimuksen toteutti YouGov Finland vastuullisuusmerkkien toimeksiantamana. Kyselyn yhteenvedon ja lisää tietoa löydät täältä.

Muistan käyneeni pari vuotta sitten erittäin erikoisen ja hämmentävän sananvaihdon erään tuttuni kanssa luomutuotteista. Keskustelimme ruuasta ja ruokavalioista ja siitä, miten monin tavoin ihminen voi omilla valinnoillaan ja pienellä suunnittelulla ja vaivannäöllä vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten puhtaalla polttoaineella itseään tankkaa. Tai oikeammin se ei ollut keskustelu vaan lyhytsanainen väittelyn tapainen, joka tyrehtyi siihen kun vastapelurini ilmoitti ettei luomutuotteisiin voi todellakaan luottaa. Että mistä niistäkään todella tietää, mitä ne ovat ja mitä ne lehmät syövät. Piti minua ehkä tyhmänä.

Se keskustelu päättyi siihen mutta muistui mieleeni, kun luin Eviran kertomana, että luomuelintarvikkeiden aitouteen voi luottaa! Ei ole kyllä tullut ennenkään edes mieleen epäillä asiaa. Vaikka luomu on edelleen jonkinlainen trendi – vaikkakin tullut varmasti jäädäkseen – niin jotenkin uskoisin siihen, että se joka luomutuotantoon lähtee, tekee sen sydämellään ihmistä, eläintä ja maailmaa ajatellen eikä huijaus mielessään. Puhtaasti kaikin puolin.

Siltikin on erikoista, että luomutuotteita analysoitiin ensimmäisen kerran vasta viime vuonna Euroopan komission määräämällä näytteiden otolla. Näytteiden otto on tehokas tapa paljastaa vilpit tuotannossa. Tässä ensimmäisessä analyysissa paljastui vain kaksi epäkohtaa, jotka johtuivat vahingoista ja jotka on jo korjattu. Jatkotutkimuksissa ei löytynyt huomautettavaa. Eviran mukaan luomutuotannon säännöissä sallitaan vain muutamia lisä- ja torjunta-aineita. Geenimuunneltuja organismeja ei saa käyttää lainkaan.

Evira tarkastaa jokaisen luomuyrittäjän toimintaa vuosittain ainakin kerran. Varastoja ja tukkukauppoja tarkastetaan pääsääntöisesti joka toinen vuosi. Voimme siis todellakin luottaa!

Mehiläinenkin on kotieläin. Tarhamehiläinen nimittäin. Hassu ajatus mutta totta. Tarhamehiläisiä pitää hoitaa kuin kotieläintä, villit ja vapaat ovat asia ja laji erikseen. Siinäpä ehkä uusi idea kaikille karvakaveriallergikoille. Ja niin kuin kaikki lemmikit ja eläimet, mehiläinenkin palkitsee hoitajansa ruhtinaallisesti. Jos niiltä ei hellyyttä ja lämpöä saakaan, niin se hunaja on aika mahtava vastalahja hyvästä hoidosta, eikö?

Miten mukava harrastus mehiläistarhaus voisikaan olla. Ei nimittäin vaadi kovin paljon, ei edes poistumista kaupungista. Toki näilläkin lemmikeillä on omat vaatimuksensa: säännöllinen hoito tietysti, ja tarhan paikka on valittava tarkoin. Jos ei ole omaa takapihaa, niin lupakin kannattaa kaupungilta kysyä, mutta ihan laillista puuhaa mehiläisten pitäminen on. Jos taloyhtiöstä löytyy jo vaikkapa viljelylaatikoita tai kukkaistutuksia, on mehiläisten pitäminen jopa perusteltua. Nimittäin siellä missä kukka, siellä tarvitaan mehiläinen! Myös kaupunkipalstat ovat oiva paikka tarhalaisille. Maailman kukkakasvien pölytyksestä 85 % on mehiläisten hommia, ja monet viljelykasvit ovat suorastaan riippuvaisia niistä. Siinäpä syytä kerrakseen.

Ehkä tarhan voisi perustaa jollain pienellä porukalla, jos tuntuu, ettei yksin uskalla lähteä kokeilemaan. Ja jaettu ilo ja jännitys aina tuplaantuu, niinhän se menee. Ja jonkun kanssa yhdessä olisi kiva vähän analysoida aihetta ja suunnitella sitä hunajabisnestä myös! Alkaa tuntua siltä, että taidan tässä perustella asiaa itselleni…

Tämä on syytä vielä kertoa, jos vaikka innostuitte: mehiläisetkin voivat karata!

Lisää tietoa mehiläistarhauksesta kaupungissa voit lukea täältä.

Kaikki muistavat kouluajoilta ruokatunnit ja koulun ruokalan. Joko hyvällä tai pahalla tai useimmiten kai ristiriitaisin tuntein. Ne näkkileivät ja margariininapit, joita availlessa tuli kivasti leivän lisäksi rasvattua myös kädet ja joiden kansia löytyi välillä iltapäivällä housunlahkeesta tai paidanhelmasta. Vai oliko teillä margariinirasiat ja niissä niin sanotut lentävät veitset, jotka eivät pysyneet kädessä kun olivat välillä väärinpäin rasiassa?

Jokainen tietää, mistä puhun. Eikä tämä skenaario ole edes pelkkä ala-astemuisto. Ruokalan jonossa jutut ne vaan vaihtui vuosien mukana, mutta aina sama tilanne odotti linjaston päässä leipien kohdalla. Mutta nyt on maailma muuttunut. Kohta ovat meidänkin koulumuistomme tarinoita menneiltä vuosilta, ehkä jopa urbaaneja legendoja! Edistyksellisissä ruokaloissa ei nimittäin käydä enää rasvasotaa eikä heitellä veitsiä. Yksi tällainen edelläkävijä on Kangasala, jossa Sariolan koulussa on leipäpöytä ollut todellinen rauhan ja hygieenisyyden tyyssija jo kuukauden ajan. Siellä margariinin annostelee FOODDUCK, josta jokainen saa ikioman viiden gramman annoksensa levitettä.

Sariolan koulun opettaja Marja Kyllö kertoo jo tarinaa, jossa jonkun proaktiivisen oppilaan on nähty reippaana nuolevan margariiniveitsen puhtaaksi omalla vuorollaan. Ja seuraavat jonossa ehkä myös, kuka tietää. No, valitettavasti tämä tarina on tosi eikä vielä legendaa, ja vastaavaa tapahtuu edelleen liian monessa ruokalassa. En voi ehkä edes miettiä, montako kertaa on itse tullut käytettyä juuri puhdistettua veistä…

Kehitys kehittyy ja leipäpöydät sen mukana. Juttu Sariolan koulusta löytyy torstain 21.4. Kangasalan Sanomista.

Legendaarisen hygieenistä viikonvaihdetta kaikille!

Energiauutisia lyhyesti: vihreällä sektorilla on kirjattu huimia ennätyslukemia!

Olenkin viime aikoina bongannut harvinaisen paljon positiivisia energiauutisia. Pisteenä i:n ja kaikkien jo kirjoitettujen juttujen päälle on Kansainvälisen uusiutuvan energian viraston (IRENA) raportti, jonka mukaan uusiutuvan energian tuotantokapasiteetti kasvoi viime vuonna 8,3 prosenttia. Ja tämä siis maailmanlaajuisesti, mikä tekee prosenttiluvusta aika huiman. Se on ennätysluku, ja suunta on sama edelleen kun teknologia kehittyy ja kustannukset laskevat.

Ylen juttu aiheesta täällä ja IRENAN tiedote havainnollisine karttoineen ja tarkkoine lukuineen täällä.

Ja sitten säätietoihin: aurinkoista viikonvaihdetta kaikille!

Kyllä. Ilmasta. Ei kylläkään ihan ilmaista, mutta ympäristölle edullista. Taas ollaan niiden isojen innovaatioiden äärellä. Ja tietysti kotimaisten sellaisten.

Neo carbon energy -tutkimusohjelmassa kehitetään järjestelmiä, joilla ilmakehästä saadaan hiilidioksidi talteen ja jatkokäyttöön. Ja mikä hienointa, talteenottoon on tarkoitus käyttää aurinko- ja tuulivoimaa. Mikä uusiutuvien energialähteiden hieno ketju! Tutkimusohjelmaa vetävät Lappeenrannan teknillinen yliopisto, VTT ja Turun yliopisto.

Jos – ja kun, kuten vakaasti uskon – hiilidioksidin talteenotto saadaan onnistumaan, niin siitä voidaan jalostaa vaikka minkälaista polttoainetta: maakaasua, bensaa, dieseliä. Kaikki tämä raaka-aine vapaasti käytettävissä, ilmakehässä odottelemassa että joku nappaa talteen ja hyödyntää.

Juuri kun päätin taas tarttua näihin polttoaineisiin, niin MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassakin käytiin tänä aamuna mielenkiintoinen asiantuntijakeskustelu biopolttoaineista. Kirjoittelin lyhyesti aiheesta jo tammikuussa tv-tärpin kera, ja aamun ohjelmassa keskusteltiin myös pohtimaani rasvojen hyödyntämistä. Jos aihe kiinnostaa, niin voit katsoa ja kuunnella keskustelun ohjelman sivulla.

Tutkimusohjelmasta tarkemmin esimerkiksi tässä Ylen jutussa.

Osallistuitko sinä jotenkin viime lauantain Earth Hour -tapahtumaan? Itse muistin tämän vasta myöhemmin illalla, mutta silloin olikin hyvä aika viimeistään sammuttaa turhat valot kotona ja sytyttää kynttilät.

Joskus pimeään vuodenaikaan tulee miettineeksi, miten paljon meillä täällä pohjolassa onkaan keinovaloa. Varsinkin, kun oikein pimeällä liikkuu ulkona oranssissa tai vihreässä valossa, niin asia saattaa putkahtaa mieleen. Earth Hour on WWF:n operoima maailmanlaajuinen ilmastotapahtuma, jonka tarkoituksena on yhdessä muistuttaa ja vaikuttaa ilmastoasioihin sammuttamalla turhat valot tunniksi. Aika pieni juttu, eikö? Mutta miten iso vaikutus tällä toimenpiteellä onkaan, kun siihen osallistuvat pienen ihmisen lisäksi myös yritykset ja kaupungit maamerkkeineen ympäri maailman!

Kyse on tunnista, joka muuttuu spektaakkelimaiseksi kannanotoksi ilmaston puolesta, kun mukana ovat esimerkiksi Eiffel-torni, Big Ben ja Sydneyn oopperatalo. Meillä Turussa pimeni hetkeksi meidän oma maamerkkimme, Fibonacci Sequence, Turku Energian voimalaitoksen piipussa. Omassa mittasuhteessaan spektaakkeli sekin.

Earth Houria voisi viettää useamminkin kuin kerran vuodessa. Vaikka kohta täällä meillä aurinko valaisee päivät ja yöt, joten keinovaloa ei edes tarvita. Ihanaa. Jos ja kun Earth Hour on jatkossakin vuosittainen yhteinen tuntimme maapallon hyväksi, ehdottaisin sen ajankohdaksi vuoden vaihdetta. Mikä olisi parempi hetki tällaiselle hienolle yhteiselle asialle ja teolle kuin uuden, entistä paremman vuoden vastaanottaminen näin tunnelmallisesti ja kaikki yhdessä! Tietysti miljoonien (laskin ihan itse) rakettien ampuminen taivaalle laittaa myös miettimään ympäristöä ja ilmastoa, mutta tekee sen vähän eri tavalla – ja aika paljon kalliimmin. Taidan ihan tosissani ehdottaa tätä eteenpäin.

Seuraavaa Earth Houria vietetään ensi vuonna 25.3.2017. Kattavasti lisää tietoa aiheesta löydät täältä.

Itä-Suomessa käytetään uusiutuvia energianlähteitä melkein kaksi kertaa enemmän kuin Suomessa keskimäärin. Itä-Suomen maakunnissa uusiutuvan energian käyttöaste on huimissa prosenteissa, ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelmaan onkin kirjattu tavoite olla vihreä ja uudistuva edelläkävijä (Maakuntaohjelma 2014–2017).

Varmasti kaikilla maakunnilla ja kaupungeilla on omat hienot tavoitteensa ja toimenpiteensä ympäristöasioissa. Tulinpa vain pohtineeksi, että pitäisikö näitä suunnitelmia tuoda isommin esille ja voisiko niille kehittää kansalaisille helpommin lähestyttävän systeemin, eräänlaisen värikoodiston. Samalla ajatuksella kuin kodinkoneisiin merkitään energiankulutusluokka punaisella, oranssilla, keltaisella tai vihreällä.

Systeemi voisi olla sellainen, jossa erilaisista ekologisista ja kestävän kehityksen ratkaisuista ja toimenpiteistä saisi aina tietyn värin tai vihreän värisävyn plakkariin. Energiaratkaisuista, kierrätyksestä, yhteisöllisyyttä ja muuta toimintaa edistävistä uudistuksista, kaikesta saisi tietyn värin. Ja tämä koodisto voisi toimia monessa tasossa: yhteisö, kaupunginosa, kaupunki, kunta.

Hyvä esimerkkitapaus tähän on Turun Jyrkkälä, jolle myöntäisin heti paljon vihreää. Siellä on nimittäin asennettu kerrostalon päätyyn koko seinän kattavat aurinkopaneelit, joiden tuottama energia hyödynnetään tietenkin alueen kiinteistöissä. Tämä on oikeastaan sen luokan teko, että se ansaitsisi paljon isompaakin meriittiä kuin pelkkää värikoodia. Mutta tämän kehittämäni systeemin mukaan tässä tiedon valossa, joka minulla on, kiilaa Jyrkkälä Turun vihreimmäksi kaupunginosaksi ihan heittämällä. Voit lukea lisää Jyrkkälän projektista täältä.

Nyt joku voisi ottaa ja toteuttaa tämän värikoodistosysteemin. Kaupungit, kunnat, anyone?