Toivottavasti ei kovin usein. Ainakaan muovi- tai alumiinikapselista. Aikamoisia pakkausjätteen kerryttäjiä nimittäin nämä kapselikahvit. Ja vielä alumiinia, se on paha.

Onneksi markkinoilla taitaa jo ollakin myös kierrätettävistä materiaaleista valmistettuja kapseleita, mutta onko siinä sittenkään mitään järkeä, mietin minä. Minä hyvän kahvin ja luonnon ystävä. Vaikea kuvitella, että joku voisi väittää kapselikahvin olevan ihan parasta kahvia. Tai jos väittää, niin epäilen vääristymää makuhermoissa ja liian suppeaa kokemuspohjaa. Voihan olla niin, ettei tiedä paremmasta. Vähän samoin, kun joskus lapsena maailman keinotekoisin ja siltä myös maistuva muka-herkkukarkki saattoi olla parasta mitä tiesi, mutta näin aikuisen makunystyröillä ei voisi kuvitellakaan laittavansa suuhunsa mitään yhtä pahaa ja synteettistä.

Makuasiat sikseen. Yhtä kaikki kapseleista syntyy suotta jätettä. Jos haluaa yksittäispakatun kompaktin kahvin, niin kävisikö se perinteinen takeaway-muki tarkoitukseen? Toki jos työpaikan kahvilassa on vain kapselikone, niin valinnan varaa ei kahvihampaan kolottaessa aina ole. Mielestäni ainoa paikka, jossa kapselikone ylipäätään on mitenkään perusteltu on sellainen, jossa muuta mahdollisuutta kahvinkeittoon ei ole – ottaen huomioon, että myös muunlaiset kahvikoneet olisivat jostain syystä poissuljettu vaihtoehto. Kotikäytössä mielestäni täysin järjetön laite, varsinkin, jos tykkää kahvitella monta kertaa päivässä. Eri mieltä saa olla, ja perustellakin saa.

Lukekaapa tämä BBC:n juttu kahvikapseleista. Mahtavaa vastuunkantoa Hampurin kaupungilta kieltää veronmaksajien rahojen käyttäminen kahvikapseleihin niiden jäte- ja ympäristöseurausten sekä ylipäätään niiden järjettömyyden vuoksi. Hatunnosto Hampurille, kaupunki voi päättää näin, ja tällaisia päätöksiä pitääkin tehdä. Esimerkillistä.

Nautinnollisia kahvihetkiä hyvällä omallatunnolla!

Olen kiitollinen ja iloinen siitä, että teen työtä, joka vaatii jonkinlaista ajan hermolla pysymistä. En välttämättä muuten lukisi ja seuraisi niin paljon uutisia ja puheenaiheita enkä oppisi koko ajan uutta asioista, joista en ole ennen kuullutkaan ja joita en ole koskaan tullut edes ajatelleeksi. On äärettömän innostavaa ja inspiroivaa lukea esimerkiksi uusista innovaatioista, loistavista ideoista ja ajatuksista ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen edistämiseksi. Ja eritoten suomalaisista sellaisista.

Yksi innostava uutuus tuli taas vastaan viime viikolla, kun törmäsin tähän Ylen juttuun ja kuvaan ensimmäisestä kokonaan havusellusta tehdystä huivista. Puuta on toki käytettykin jo tekstiiliraaka-aineena, mutta valmistusprosessit ovat vanhanaikaisia ja ympäristön kuormittavuuden kannalta huonoja. Eli vaikka näistä ensisilmäyksellä jo vanhoilta keksinnöiltä vaikuttavista innovaatioista uutisoidaan, niin kannattaa aina tutustua vähän tarkemmin: uusissa vaihtoehdoissa saattaakin olla suuri mullistus raaka-aineen lisäksi tai sen sijaan jossain muussa prosessin vaiheessa.

Tämä kyseinen Metsä Fibren puutekstiiliprojekti on vielä ihan alkutekijöissään ja tutkimusasteella, mutta hieno tavoite olisi kehittää uusi valmistustapa tekstiilikuiduille ja päästä sitä kautta vähentämään epäekologista puuvillan viljelyä ja öljyn käyttöä tekstiiliteollisuudessa.

Olisipa mahtava nosto Suomelle onnistua näin hienossa projektissa! Voisiko olla niin, että havuilla Suomen suksi luistaa parhaiten. Ei olisi sekään mikään uusi totuus. Tätä matkaa on mukava jäädä jännittämään.

Havuja ja hyvää luistoa viikonloppuunne!

Muistatteko tämän kirjoitukseni joulukuulta? Muistatte tietenkin.

Toivoin sitä kirjoittaessani ja aiheesta avautuessani, ettei kukaan asiasta enemmän tietävä hermostu ja puutu maallikon näkemyksiin ja ihmettelyyn ja turhiin pelkoihin talven katoamisesta. Koska oletan, että joku ilmastoasiantuntija toki lukee juttujani. No eipä olisi ollut asiaa hermostuakaan kovin isosti, koska asia on tosi. Täällä Hesarin viimeisin juttu siitä, että talvi todella muuttaa pikkuhiljaa muotoaan ja katoaa Etelä-Suomesta ehkä kokonaan.

Halusin jakaa tämän, jos vaikka keli ottaa tänään päähän. Reipasta viikon alkua!

Hienolta kuulostava termi, joka liittyy ainakin jotenkin ympäristöasioihin. Kestävä kehityksen ajatusta käsiteltiin YK:ssa ensimmäisen kerran jo 80-luvulla, vaikka se tänä päivänä kuulostaakin niin trendikkäältä. Tosi hyvä onkin, että Keke on trendikäs ja pinnalla. Sen voisi nimittäin kiteyttää kansankielellä myös meille niin tutuksi ja arvostetuksi maalaisjärjeksi, jota on suotavaa käyttää tilanteessa kuin tilanteessa.

Jos (ja kun) nyt opettaisin tätä itselleni, niin että ymmärrän, mistä on kyse, niin avaisin asiaa seuraavasti, sopivasti yksinkertaistaen.

Maailma muuttuu koko ajan. Toivottavaa on, että se muutos on positiivista. Kun muutos on positiivista, niin silloin se on kehitystä. Kestävyys muutoksessa on sitä, että sen vaikutukset ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen, tuleville sukupolville. Ollaan siis asioiden ytimessä, ja ajatellaan aina vähän pidemmälle kuin tähän ja seuraavaan hetkeen. Ja koska jo tiedämme, mikä ja kuka tätä maailmaa pyörittää, niin ymmärrämme, että päätöksissä ja suunnitelmissa pitää ottaa huomioon niin luonto, ihminen kuin talouskin. Kun asioita ja vaikutuksia pohditaan näiden kolmen kulman kautta siten, ettei muutos tapahdu minkään osa-alueen kustannuksella vaan kaikkia kulmia tukien, niin ollaan kestävällä tiellä.

Kestävän kehityksen ajatus on niin fiksu, että se sopii kaikille tasoille. Sitä voi noudattaa omassa elämässään, ja siihen kannustetaan niin yrityksiä, yhteisöjä kuin valtioita yhdessä ja erikseen.

Kehitys kehittyy niin kuin sanotaan. Toivottavasti kestävään suuntaan. Keke on kova juttu!

Edelliseen postaukseen liittyen haluan vielä jakaa tämän Ylen jutun. Voimme siis pian viettää aikaamme meriemme äärellä pyydystellen muovia kalasaaliin sijaan. Sanattomaksi vetää.

Kierrätät tunnollisesti lasin, metallin, paperin, pahvin ja biojätteet. Entä muovin?

Uusiomuovi ei ole ihan uusi juttu, mutta kyllä sen kanssa ollaan erikoisen pikkuisissa lapsen kengissä vielä. Jokainen tietää, että maailman meret ovat pullollaan muovijätettä. Olet varmasti nähnyt ne sydäntäsärkevät kuvat muoviin takertuneista kilpikonnista ja merilinnuista. Niin kuin jokaisessa isossa asiassa, muutos lähtee niistä pienistä. Tässäkin globaalissa ongelmassa voimme ihan kaikki olla yhdessä vaikuttamassa ja tekemässä käännöstä isoon laivaan. Edes hitaasti mutta varmasti.

Viimeistään nyt alamme skarpata muovin kierrätyksessä, kun se tehdään meille entistäkin helpommaksi. Ekopisteverkostoon tulee nimittäin vuoden 2016 aikana 500 kotitalouksien muovipakkausten keräyspistettä. Keräyspisteeseen lajitellaan erikseen esimerkiksi elintarvikkeiden muovipakkaukset ja kääreet, muovikassit ja pesuainepullot. Kun lajittelun tekee oikein, pystytään muovijäte jatkojalostamaan uusiokäyttöön. Näin yksinkertaiseen toimenpiteeseen pystymme kyllä!

Kierrätys on mahtava juttu, mutta voimme tehdä paljon jo ennen sitä. Kun mietimme asioita muutaman askeleen taaksepäin, niin jätämme turhat muovikassit ostamatta ja suosimme kosmetiikassa ja kemikaaleissa täyttöpakkauksia. Elintarvikkeissa pakkausmateriaalin määrä on muutenkin verrannollinen tuoreuteen, joten ruokaostoksillakin saa useamman kärpäsen yhdellä iskulla. Tässähän ihan innostuu siitä, miten paljon aisioihin todellakin voi omilla valinnoillaan vaikuttaa.

Ekopisteverkon laajennus on nyt jo käynnissä ja hyvässä vauhdissa. Verkoston ylläpidosta vastaa Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy. Voit seurata projektin etenemistä ja lukea aiheesta ja simppeleistä kierrätysohjeista lisää täällä. Lähimmän kierrätyspisteen löydät täältä.

Maailma kiittää!

Mitä kasviksia ja hedelmiä juuri tällä hetkellä kannattaa syödä? Se ei olekaan niin simppeli asia kuin ensin voisi luulla. Vastaus ei nimittäin automaattisesti ole, että kaikkia tietysti. Tai voi se olla niinkin, mutta jos haluaa olla tiedostava ja järkevä kuluttaja ja syödä fiksusti, niin asia onkin monimutkaisempi.

Kyse on siis siitä, että tietysti meidän kannattaa suosia ja syödä niitä hedelmiä ja kasviksia, jotka ovat juuri nyt parhaimmillaan – niin meillä kuin maailmallakin. Silloin saamme lautaselle ne ravintorikkaimmat ainekset edullisimmillaan ja ekologisesti. Nyt alkaa kuulostaa jo loogiselta. Sormi voi kuitenkin mennä suuhun viimeistään kaupan he-vi-osastolla, joka tuntuu vain laajenevan vuosi vuodelta. Tarjontaa on niin paljon, että ei siinä laarien ja hyllyjen äärellä kertakaikkiaan osaa aina tehdä järkeviä valintoja, vaikka haluaisikin. Jokainen tietää, milloin suomalainen omena on parasta ja milloin haetaan sienet ja marjat. Mutta on niin paljon muutakin.

Ihana internet tulee taas ja pelastaa: joku on aina miettinyt jo asiat ja ratkaisut valmiiksi ja jakaa ne auliisti muidenkin avuksi. Nyt niin tekee Satokausikalenteri. Mahtava palvelu, joka kertoo, millä juuri nyt kannattaa lastata ostoskori. Kun ottaa tämän kalenterin käyttöön, niin saa huomata, että ruokavalio monipuolistuu kuin varkain. Ja niin käy myös omalle he-vi-tietämykselle! Ja kyseinen kalenteri on myös tosi trendikkään apuväline. Haluathan kuitenkin tarjota makuelämyksiä niistä samoista raaka-aineista, joita hienoistakin hienoimmat ravintolat käyttävät juuri nyt, kun kutsut ystäviä illalliselle. Kalenterista on mobiilisovellus ja kaikki, joten tämä on tehty meille jo niin helpoksi, että tekosyitä ei ole. Tämän kalenterin mukaan eläminen ei edes stressaa.

Jos et vielä käytä satokausikalenteria, niin käy täällä ennen seuraavaa kauppareissua.

Inspiraatiota kauppaan ja keittiöön!

Harvemmin tulee kenellekään suositeltua tv:n katselua. Nyt aion tehdä niin. Edellisiltana oli nimittäin sattumalta Ylen ykkönen auki, kun sieltä tuli uuden Kulutustavaratarkastajat-sarjan ensimmäinen kahdeksasta osasta. Ensin kiinnitin huomion vain iloisiin norjalaisiin, jotka ovat aina niin ja nättejä ja reippaita ja punaposkisia. Jäin seuraamaan ohjelmaa, ja siinähän käsiteltiinkin erittäin mielenkiintoisia globaaleja aiheita. Oli vähän niin kuin meidän Kuningaskuluttaja mutta isommilla aiheilla ja jotenkin sympaattisempi (norjalaiset).

Ohjelmasta jäi monta ajatusta kytemään. Ensin juttu, jossa kerrottiin 3D-elintarviketulostimesta, se herätti ristiriitaisia tunteita. Näistä 3D-tulostimistahan on kohkattu jo muutama vuosi. En ole vielä ihan päässyt kartalle koko hommasta enkä päässyt elintarvikeversiostakaan. Ensinnäkin sana tulostin tuo mieleen vain ja ainoastaan kuivan paperin. Miten ihmeessä siihen mielikuvaan voisi liittää mitään syötävää! Ei mitenkään. Ei ainakaan minun päässäni. Ohjelmassa näytettiin, miten laite, noh, “tulostaa” vaikkapa pitsapohjan tai pikkuleipiä. Taikina tehdään itse ja laitetaan koneeseen johonkin kapseliin, josta kone truuttaa taikinan sitten johonkin muotoon paistovalmiiksi pellille. Eli laitteen pointti on se, että sillä saa aikaan symmetrisiä muotoja..? Ja huomautan vielä, että tätä ihmevehjettä suunnitellaan siis ihan kotitalouskäyttöön! Kyllä. Kenen mielestä olisi hienoa kutsua kaverit kahville ja kehuskella ihan itse tulostetuilla, täydellisen symmetrisillä lumihiutaleen mallisilla pikkuleivillä? “Ihan itse painoin nappia ja näin hienoja tuli.” Sehän jo tiedetään, että suurtalousmittakaavassa automaatio tuo etuja ja säästöä, mutta että kotikeittiössä…

Isoista leipomoista saa ihan symmetristä myös, jos ei halua, että ihmisen – tai ainakaan oma – kädenjälki näkyy lopputuotteessa. Ja kolmedeetä ne kaupasta ostetutkin ovat, mutta eihän kukaan kutsu leipomon tuotantoketjun laitteita tulostimiksi. Jos ne ovat tulostimia, niin sitten automaattinen leviteannostelijakin on sellainen.

Vai onko tässä kaikessa nyt joku hienous, jota en vain näe? Jos hoksaatte paremmin, niin kertokaa ja valaiskaa, kiitos!

Sitten siihen maailmanparannukseen. Siihen kannusti juttu, jossa käsiteltiin ruokaöljyn käyttöä polttoaineena. Jep, vanhaa asiaa sekin, mutta nyt vasta heräsin siihen, että se on todellakin mahdollista ja ilmeisen helppoa. Vai johtuiko se vain niistä iloisista norjalaisista, en tiedä, mutta juttu sai pohtimaan, miksi ihmeessä kukaan ei ole tarttunut tähän aiheeseen isommin. Itse en omista autoa enkä tiedä niistä juurikaan, mutta ohjelmassa väitettiin, että dieselillä käyvän menopelin muuttaminen ruokaöljyllä kulkevaksi vaatii vain pienen viilauksen moottoriin ja kustantaa muutaman tonnin. Voiko todella olla näin ja saako meillä tehdä niin ihan vapaasti, jos haluaa?

Kuten huomaatte, ohjelma herätti paljon kysymyksiä ja ajatuksia. Vielä kun joku kertoisi niihin vastaukset.

Jo esitetyt jaksot voit katsella Yle Areenasta. Ohjelma telkussa TV1:ssä tiistaista torstaihin klo 19–19.30. Tulevien jaksojen aiheet täällä.

Suosittelen, popcornit valmiiksi!

Ideakateus iskee, kun kuulee tai lukee niin kertakaikkisen hyvästä ideasta että alkaa ihan harmittaa, ettei ole ikinä itse tullut sitä keksineeksi. Kun joku on keksinyt jotain niin loogista, itsestäänselvää ja hyvää tekevää. Jotain niin mahtavaa, että heti ideakateuden jälkeen iskee innostus ja jopa ylpeys sitä tuntematonta henkilöä tai tahoa kohtaan, jolta neronleimaus on lähtöisin.

Kaikki edellämainitut tunteet vyöryivät voimalla, kun luin, että Helsinkiin perustetaan keväällä hävikkiruokaravintola. Miksi ihmeessä kukaan ei ole aiemmin keksinyt tätä! From Waste to Taste -hankkeeseen otetaan mallia Amsterdamista, jossa toimii jo ainakin yksi ravintola, Instock, jossa ruoka valmistetaan kauppojen hävikkiraaka-aineista.

Toivon, että tämä hanke saa paljon positiivista julkisuutta ja käynnistyttyään laajenee ihan jokaiseen kylään ja kaupunkiin. Hävikin hyödyntämisen lisäksi hankkeella on myös työllistymisvaikutuksia, ilmastoa ja hyväntekeväisyyttä unohtamatta. Kaikin tavoin hyvää tuova idea – silkkaa neroutta!

Heti positiivisen tunnemyrskyn jälkeen iski myös pieni pelko: eihän kukaan eikä mikään taho voi nyt tulla sanomaan tai päättämään, ettei näin saa tehdä? Eihän? Kun tuntuu, että aina siinä käy kuitenkin niin. Että se hyvä onkin liian hyvää ollakseen todellista ja toteutettavissa. Ainakin tämä projekti sai jo työllistymisvaikutusten tukemiseen Euroopan sosiaalirahaston avustuksen. Se on onneksi jo korkean tahon tuki.

Tälle neronleimaukselle pidämme sormet ja varpaat ristissä ja peukut pystyssä! Käy lukemassa hankkeesta lisää täältä ja täältä.

Juuri kun ihmeteltiin lämpöennätyksiä, niin sieltähän se talvi tuli. Ja millä itsevarmuudella tulikin! Talvi todella yllätti suomalaiset. Tällä kertaa sekin sanonta on tosi.

Itse en juurikaan pidä tai ainakaan nauti talvesta. Ihan suurin syy siihen on se, että kylmänsietokykyni on hyvin rajallinen. Palelen nimittäin kesälläkin. Ja talvella tarkoitan tässä nimenomaan kovia pakkasia tai liikkumista vaikeuttavaa määrää lunta. Mutta, tänään aamulla tapahtui jotain hämmentävää: huomasin pohtivani vallitsevaa säätilaa poikkeuksellisen lämpimin ajatuksin – taisin jopa vähän hymyillä itsekseni. Myönnän sen verran, että tämä ajatus kirkastui, kun otin noin kolmatta hörppyä ihanan kuumaa kahvia, joka lämmitti niin sormet kuin kehonkin istuessani keittiössäni vetoisan ikkunan vieressä. Aamukaffella on siis ihan pieni osuus tässä tarinassa.

Meille (kaupunkilaisille varsinkin) talvesta selviytyminen on pelkkää luksusta. Kääriydytään ihaniin viltteihin, keksitään uusia reseptejä kuumiin juomiin ja mietitään mihin kaikkeen voisikaan vielä lisätä vähän inkivääriä. Ja ne villasukat, sauna ja kuuma suihku. Meillä on lämmitys ja julkinen liikenne, jos auto ei aamulla starttaa. Mikäs hätä meillä muka on näiden mukavuuksien kanssa. Vaikka päivä pitenee jo ja kevättä kohden mennään, niin vielä eletään sellaista talviunen ja käpertymisen aikaa. Ja sehän on aika mukavaa aikaa. Saatan hiukan huolestua ainoastaan isovanhemmistani, jotka saaristossa kaksistaan lämmittelevät taloaan puilla. Mutta toisaalta he todella tietävät, miten pakkasilla toimitaan, miten äärioloissa selvitään. Ja mummolassakin se talven tunnelma on aina kohdillaan. Siellä ei tarvita edes uusia reseptejä, vanhat hyviksi todetut riittävät, ja kaikilla on lämmin ja mukava olla tapahtui ulkona mitä tahansa.

En nyt ole kuitenkaan kääntämässä kesänuttua talvitakiksi, en missään nimessä, mutta olen tyytyväinen siitä, että koin tuon pienen aamuisen hetken ja osaan nyt paremmin nauttia näistä säistä. Mielipidettä saa aina muuttaa. Sehän tarkoittaa vain sitä, että on oppinut jotain uutta joko itsestään tai itse asiasta. Katsotaan mitä Siperia opettaa, jos ne opit todella ovat vielä meille kantautumassa, kuten tämän hetkinen sääennuste kertoo. Saatan siinä tapauksessa kääriä taas eri takin hihoja, mutta nyt on ainakin toistaiseksi yllättävän kiva. En nimittäin ihan allekirjoita sitä, että ei muka olisi olemassa huonoa keliä vaan vain huonoja varusteita. Jos ainoa toimiva varuste alkaa olla pilkkihaalarin tasoa, niin turha tulla pukeutumisesta huomauttamaan, jos tärisen kylmästä.

Eräs ystäväni aina hieman innostuu vähänkin rajumman sääilmiön osuessa kohdalle. Rankkasade, raju ukkonen, paukkupakkanen, oli se mitä vain, niin hän saa nautintoa siitä, miten se yhdistää meidät kaikki, jotka selviydymme vallitsevien olojen armoilla. Ja niinhän se menee, luonnonvoima jos mikä on selainen voima, joka tuuppaa meidät ihan kaikki väkisinkin samaan veneeseen ja huutelee meille soututahdin. Olemmekin kyseisen ystävän kanssa joskus pohtineet, mikä toinen puheenaihe kuin sää voisi olla aina yhtä ajankohtainen, helppo ja meitä ihan kaikkia koskettava. Sellainen, josta riittää puhuttavaa tilanteessa kuin tilanteessa ja ihan kenen kanssa tahansa. Taisimme yrittää avaruutta ja biologiaa, mutta eivät nekään ihan sellaisinaan toimineet.

Otetaan nyt kaikki irti näistä pakkasista ja nähdään ne mahtavat pienet nautinnot, jotka kuuluvat tähän nykyaikaiseen selviytymiseen. Oma selviytymiseni oli tänään bussikuskin ansiota. Etenin kahden kauppakassin kera kohti bussipysäkkiä, kun näin että siinähän se bussi huristaa jo vierellä ohi. Sain hiukan ojennettua toista kättä (hyvin vähän painavista kantamuksista johtuen) ja yritin ottaa pari juoksuaskeltakin. Bussi pysähtyi pysäkille. Minulla oli matkaa vielä ainakin 50 metriä. En siinä vaiheessa edes luottanut siihen, että ehtisin, koska pysäkiltä nousi kyytiin vain yksi ihminen (jolle yritin huutaa, mutta olin liian kaukana). Valmistin itseäni jo tulevaan hokemalla mielessäni “kohta se lähtee, en ehdi, kohta se lähtee, en ehdi”. Tässä vaiheessa se aamukahvi ei enää siis vaikuttanut. No arvaatte varmaan jo, miten kävi? Bussi odotti minua! Bussikuski sai hyvin vuolaan kiitostulvan. Hän sai kaikkien matkustajien edessä kuulla olevansa pelastus, taivaan lahja ja ties mitä, ja minä näin kanssamatkustajien hymyilevän ja ehkä muutaman nyökyttelevän, koska meistä jokainen on joskus selviytynyt samalla tavalla pakkasta tai jotain muuta luonnonvoimaa pakoon ja tunnistaa sen kiitollisuuden tunteen.

Vene tai bussi, kaikki matkataan yhdessä ja kaikki ymmärretään ainakin hetki toisiamme täydellisesti! Kunnon talvi on sittenkin aika kiva.

Lämpöistä loppiaista!