Osallistuitko sinä jotenkin viime lauantain Earth Hour -tapahtumaan? Itse muistin tämän vasta myöhemmin illalla, mutta silloin olikin hyvä aika viimeistään sammuttaa turhat valot kotona ja sytyttää kynttilät.

Joskus pimeään vuodenaikaan tulee miettineeksi, miten paljon meillä täällä pohjolassa onkaan keinovaloa. Varsinkin, kun oikein pimeällä liikkuu ulkona oranssissa tai vihreässä valossa, niin asia saattaa putkahtaa mieleen. Earth Hour on WWF:n operoima maailmanlaajuinen ilmastotapahtuma, jonka tarkoituksena on yhdessä muistuttaa ja vaikuttaa ilmastoasioihin sammuttamalla turhat valot tunniksi. Aika pieni juttu, eikö? Mutta miten iso vaikutus tällä toimenpiteellä onkaan, kun siihen osallistuvat pienen ihmisen lisäksi myös yritykset ja kaupungit maamerkkeineen ympäri maailman!

Kyse on tunnista, joka muuttuu spektaakkelimaiseksi kannanotoksi ilmaston puolesta, kun mukana ovat esimerkiksi Eiffel-torni, Big Ben ja Sydneyn oopperatalo. Meillä Turussa pimeni hetkeksi meidän oma maamerkkimme, Fibonacci Sequence, Turku Energian voimalaitoksen piipussa. Omassa mittasuhteessaan spektaakkeli sekin.

Earth Houria voisi viettää useamminkin kuin kerran vuodessa. Vaikka kohta täällä meillä aurinko valaisee päivät ja yöt, joten keinovaloa ei edes tarvita. Ihanaa. Jos ja kun Earth Hour on jatkossakin vuosittainen yhteinen tuntimme maapallon hyväksi, ehdottaisin sen ajankohdaksi vuoden vaihdetta. Mikä olisi parempi hetki tällaiselle hienolle yhteiselle asialle ja teolle kuin uuden, entistä paremman vuoden vastaanottaminen näin tunnelmallisesti ja kaikki yhdessä! Tietysti miljoonien (laskin ihan itse) rakettien ampuminen taivaalle laittaa myös miettimään ympäristöä ja ilmastoa, mutta tekee sen vähän eri tavalla – ja aika paljon kalliimmin. Taidan ihan tosissani ehdottaa tätä eteenpäin.

Seuraavaa Earth Houria vietetään ensi vuonna 25.3.2017. Kattavasti lisää tietoa aiheesta löydät täältä.

Hienolta kuulostava termi, joka liittyy ainakin jotenkin ympäristöasioihin. Kestävä kehityksen ajatusta käsiteltiin YK:ssa ensimmäisen kerran jo 80-luvulla, vaikka se tänä päivänä kuulostaakin niin trendikkäältä. Tosi hyvä onkin, että Keke on trendikäs ja pinnalla. Sen voisi nimittäin kiteyttää kansankielellä myös meille niin tutuksi ja arvostetuksi maalaisjärjeksi, jota on suotavaa käyttää tilanteessa kuin tilanteessa.

Jos (ja kun) nyt opettaisin tätä itselleni, niin että ymmärrän, mistä on kyse, niin avaisin asiaa seuraavasti, sopivasti yksinkertaistaen.

Maailma muuttuu koko ajan. Toivottavaa on, että se muutos on positiivista. Kun muutos on positiivista, niin silloin se on kehitystä. Kestävyys muutoksessa on sitä, että sen vaikutukset ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen, tuleville sukupolville. Ollaan siis asioiden ytimessä, ja ajatellaan aina vähän pidemmälle kuin tähän ja seuraavaan hetkeen. Ja koska jo tiedämme, mikä ja kuka tätä maailmaa pyörittää, niin ymmärrämme, että päätöksissä ja suunnitelmissa pitää ottaa huomioon niin luonto, ihminen kuin talouskin. Kun asioita ja vaikutuksia pohditaan näiden kolmen kulman kautta siten, ettei muutos tapahdu minkään osa-alueen kustannuksella vaan kaikkia kulmia tukien, niin ollaan kestävällä tiellä.

Kestävän kehityksen ajatus on niin fiksu, että se sopii kaikille tasoille. Sitä voi noudattaa omassa elämässään, ja siihen kannustetaan niin yrityksiä, yhteisöjä kuin valtioita yhdessä ja erikseen.

Kehitys kehittyy niin kuin sanotaan. Toivottavasti kestävään suuntaan. Keke on kova juttu!

Suomi on hyvin nuori, vasta alle 100-vuotias neitokainen. Siinä iässä ollaan vielä hakemassa omaa paikkaa ja identiteettiä isolla kartalla. Vaikutteita ja parhaita paloja on omaksuttu ja lainattu koko liuta niin naapureilta kuin vähän kauempaakin, ja niin tehdään edelleen. Älkää nyt peljästykö, suomalaista jouluakaan ei oikeastaan ole. Ehkä sen voisi tehdä, jos oikein tarkka olisi, mutta se olisi melko varmasti täysin erilainen kuin mihin meillä on yleisesti totuttu.

Joulu-sana jo itsessään on tietenkin tullut meille jostain. Lähinnä se on länsinaapurimme Jul-sanaa. Alun perin Pohjois- ja Länsi-Euroopassa vietettyä keskitalven juhlaa tarkoittava Yule lienee looginen alkulähde meidän pohjoisille taivutuksillemme.

Syötkö jouluna kinkkua, kalaa vai kenties lintua? Sianliha joulupöydässä ei olekaan niin vanha juttu, että siitä kannattaa pelkän perinteen vuoksi pitää kynsin hampain kiinni, jos vähänkään kyllästyttää! Eihän meillä ole joka kotiin possua riittänytkään vielä kovin pitkään. Jos nyt jotain lihaa on pöydässä, niin sehän on jo juhla-ateria. Graavilohi sen sijaan tulee suoraan Ruotsista. Meillä on kyllä kalaa laitettu joulupöytiin aina, mutta se on voinut olla vaikkapa hapatettua lahnaa tai ahventa. Linturuokien ystävät voivatkin sitten nautiskella kuten maailman onnellisimmat tanskalaiset ikään. Siellä nimittäin lintu kuuluu ehdottomasti perinteiseen joulupöytään, erityisesti sorsalinnut, kuten hanhi ja ankka (ups!). Kalkkuna tuleekin meille sitten jo paljon kauempaa ison meren takaa Yhdysvalloista.

Jos nyt alkaa kansainvälisyys jo ahdistaa, niin voit helpottaa oloa suunnittelemalla joulumenun ihan vaan rosollista ja perunalaatikosta. Puuronkin voi ottaa listalle, mutta älä ota riisiversiota manteleineen, sehän on hyvinkin ruotsalaista taas se. Kyllä meillä pärjätään kaura- tai ohrapuurolla. Veteen keitettynä tietysti. Egyptistä alun perin meille rantautuneita piparkakkuja puolestaan saattaa olla mahdotonta korvata millään perinteisellä kotimaisella.

Meidän joulupöytämme on siis aikamoinen sekoitus eri kulttuureja. Vähän niin kuin suuri pitsa, johon kerätään kaikkien lempitäytteet, ne ihan tavalliset ja sitten ne vähän erikoisemmat . Mitä sekalaisempi, sen parempi, ja sitten syödään koko pitsa yhdessä! Sen jälkeen ihastellaan vatsat pulleina saksalaista joulupuuta ja odotellaan turkkilaista joulupukkia kylään…

Oikein eksoottista ja rauhallista Yulea kaikille!