Yle julkaisi vuoden vaihteessa jutun ruokahävikistä. Tärkeä aihe on ollut otsikoissa säännöllisesti viime aikoina. Hyvä niin, sillä ruokahävikkiä syntyy vuositasolla 20–25 kiloa jokaista suomalaista kohden (Lähde: Luonnonvarakeskus). Poisheitettävän ruuan määrä järkyttää.

Syvennyimme aiheeseen ja vaihdoimme ajatuksia Kotitalousopettajien liiton toiminnanjohtajan Aira Kuvajan kanssa. Erityisesti kiinnosti, miten kouluissa vähennetään ruokahävikkiä.

Aira, miten kotialoustunneilla voitaisiin ottaa ruokahävikki paremmin huomioon?

Kotitaloustunneilla otetaan ruokahävikin vähentäminen huomioon varsin hyvin, se on yksi opetettavista aiheista ja osa vastuullisuutta. Yksi hyvä idea on ”nyhjää tyhjästä” -tunnit. Näissä käydään oppilaiden kanssa läpi, mitä luokan kuiva-ainekaapeista, jääkaapeista ja pakastimista löytyy. Oppilaat saavat suunnitella ja valmistaa aterian näistä aineksista. Se kehittää myös oppilaiden luovuutta. Oppilaita opetetaan korvaamaan tuotteita, esimerkiksi jos ohjeessa on piimä, ja sitä ei ole, voi tilalla käyttää vaikkapa ruokakermaa.

Miten kouluruokaloiden ja kotitalousopetuksen yhteistyötä voisi kehittää ruokahävikin vähentämiseksi vai onko siihen olemassa jo toimivia työkaluja ja ohjeita?

Kun kouluruokailusta jää esimerkiksi porkkanaraastetta, perunasosetta, juureksia tai puuroa, niitä voi hyödyntää kotitalousopetuksessa ruuanlaittoon. Tästä pitää aina sopia kunnassa ja koulussa.

Omat vinkkisi kaikkiin koteihin. Mistä voisi aloittaa, jos ei ole koskaan pysähtynyt miettimään ruokahävikkiä ja haluaisi nyt tehdä asialle jotain?

Ennen kauppaan lähtöä kannattaa katsoa, mitä kaapeista ja jääkaapista löytyy, ja suunnitella ateria niin, että jo olemassaolevia raaka-aineita hyödynnetään. Etenkin ne ruuat, joiden päiväys on menossa umpeen, on hyvä käyttää pois. Auttaa, kun suunnittelee ateriat etukäteen, ja tekee kauppaan ostoslistan. Ruokaa kannattaa tehdä vain sen verran kuin sitä oikeasti syödään. Kerralla voi laittaa tarpeeksi ruokaa 2 – 3 päiväksi, tai pakastaa osan valmiista ruuasta. Ja pakasteisiin aina hyvin merkityt nimilaput!

Tähteitä voi hyödyntää monin tavoin. Puuron tai perunasoseen loput sopivat sämpylä-, leipä- ja pannukakkutaikinoihin. Lihan, kalan ja kanan lopuista voi tehdä keiton tai pastakastikkeen.

Kiitos, Aira. Näillä vinkeillä ihan jokainen voi vaikuttaa ainakin omaan ruokahävikkiinsä. Lue lisää aiheesta Ylen jutusta täältä.

Lue myös Ylen Prisma Studion tuore juttu ruokahävikin mittasuhteista täältä.

Foodduck lähtee mukaan Vihreä lippu -koulujen kummiksi tukemaan lasten ja nuorten kasvatusta kestävän kehityksen tavoitteiden ja arvojen mukaisesti. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa ja mikä on Vihreä lippu? Fee Suomen toiminnanjohtaja Hanna Partanen kertoo tarkemmin.

Hanna, mikä on Fee Suomi?

Fee Suomi on ympäristökasvatukseen keskittynyt asiantuntijajärjestö, rekisteröidyltä nimeltään Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry. Olemme osa kansainvälistä Fee-ympäristökasvatusverkostoa, johon kuuluu tällä hetkellä 73 jäsenmaata. Toimimme aktiivisesti monin tavoin ympäristökasvatuksen ja kestävän kehityksen edistämiseksi.

Mikä on Vihreä lippu ja miten sellaisen saa?

Vihreä lippu on kouluille ja varhaiskasvatukseen luotu ympäristökuormitusta vähentävä sertifikaatti. Se on myös kansainvälinen kasvatusalan ympäristömerkki. Vihreän lipun yksiköksi ilmoittaudutaan nettilomakkeella, jossa perustellaan, miksi haluaa mukaan. Vihreän lipun käyttöoikeuden saa, jos osallistuja täyttää ohjelman kriteerit.

Vihreä lippu on hyvin joustava ja konkreettinen apuväline edistää ympäristötietoutta lapsille ja nuorille. Ohjelma edellyttää raportointia, mutta keskittyy käytännön tekemiseen: yksikössä perustetaan ympäristöraati, jonka tehtävänä on keksiä ratkaisukeinoja todettuun epäkohtaan tai ongelmaan. Näin luodaan luontevasti kestävän kehityksen mukaisia toimintamalleja lapsille ja kehitetään koko yksikön toimintaa, olipa kyse sitten energian kulutuksesta, jätemäärästä tai vaikka sosiaalisista suhteista.

Suomessa on tällä hetkellä 300 Vihreän lipun yksikköä. Mukana on päiväkoteja, kouluja, lukioita ja

ammatillisia oppilaitoksia. Osallistumishalukkuus on nosteessa, ja tarkoitus onkin laajentaa Vihreä lippu -toimintaa entisestään. Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Shcools-ohjelmaa, jossa on mukana 35 000 koulua 50 maassa.

Miten esimerkiksi kouluissa oppilaat näkevät Vihreän lipun kouluarjessaan?

Oppilaat ovat mukana ympäristöraadeissa, jotka järjestävät erilaisia tapahtumia ja herättävät näin aktiivista keskustelua ympäristöaiheista. Kouluissa on katsottu muun muassa elokuvia ja järjestetty erilaisia kierrätystapahtumia. Toiminta voi olla mitä vain, mikä tukee kestävän kehityksen suuntaa ja tuo lisäarvoa ympäristökasvatukseen. Myös vanhemmat voivat olla mukana!

Mikä on Vihreän lipun koulun kummi ja miten kummiksi pääsee?

Mallia kehitetään ja rakennetaan jatkuvasti. Käytännön kummius määritellään joustavasti kummiksi tahtovan yrityksen, henkilön tai muun tahon mukaan. Kummiksi voi ilmoittautua, jos haluaa sitoutua olla mukana tekemässä maailmasta parempaa paikkaa ja lapsistamme ja nuoristamme vastuullisia kuluttajia.

Miksi Foodduck sopii kummiksi?

Foodduckin kanssa voimme tehdä erittäin tehokasta yhteistyötä ympäristökuormituksen vähentämiseksi. Näen, että tänä päivänä on tarpeen kertoa lapsille ja nuorille myös yrittäjyydestä sekä valmistaa ja kasvattaa työmarkkinan muutokseen. Näiden lisäksi Foodduck on loistavana esimerkkinä juuri sellaisesta innovatiivisuudesta, jota kestävän kehityksen arvojen ja toiminnan edistämiseksi tarvitaan muuttuvassa maailmassa. Foodduckin kanssa meillä ovat ainekset ja mahdollisuudet laajempaankin yhteistyöhön ja hankkeisiin, esimerkiksi kampanjoihin ja kasvatuksellisiin kilpailuihin, joilla voimme herätellä ja tuoda uutta twistiä koko ympäristökasvatukseen. Myös matkailu- ja majoitustoiminnan Green Key -ympäristökriteerisertifikaatti voisi avata uusia ovia yhteistyölle kansainvälisestikin. Ruoka ja ravitsemisala on helppo aihepiiri lähestyä, koska se on läheinen ihan meille kaikille.

Kiitos, Hanna!

Lue lisää Vihreästä lipusta ja ympäristökasvatuksesta täältä.

Lemin kunta tunnetaan ikivanhoista itäsuomalaisista ruokaperinteistään. Särä on ruoka, jota voi hyvällä syyllä kutsua todelliseksi klassikoksi. Sitä on nimittäin valmistettu Etelä-Karjalassa jo noin tuhat vuotta. Vain Lemillä tätä ruokaperinnettä ylläpidetään aktiivisesti edelleen.

Särä tarkoittaa oikeastaan koivupuista puukaukaloa, jossa särä-annos kypsennetään. Ja kuten kaikki parhaat herkut ja asiat elämässä, on säräkin hyvin yksinkertainen ruoka. Tosin sen oikeanlainen valmistus vaatii aikaa. Särä-annos sisältää kolmea ainesta ja muutamaa pitkän perinteen mukanaan tuomaa lisämaustetta: perunaa, lampaanlihaa ja suolaa sekä vahvaa itäsuomalaista ruokatietoutta, historian havinaa ja ammattitaitoa. Oikeaoppinen Särä kypsyy leivinuunissa jopa kahdeksan tuntia, kunnes on valmis nautittavaksi. Lemin kunnalle Särä on kunnia-asia ja matkailuvaltti, jota tullaan maistelemaan kauempaakin.

Vaikka Lemillä pidetään kiinni perinteistä, ollaan siellä myös vahvasti mukana nykyajassa ja kestävän kehityksen ratkaisuissa, koska historian lisäksi tärkeitä ovat myös vihreät arvot, ekologia ja hygieenisyys. Upouusi teknologia löysi sujuvasti paikkansa Lemin koulukeskuksen ruokalassa, kun siellä otettiin käyttöön FOODDUCK-leviteannostelija pari viikkoa sitten.

*Lemin ruokapalveluiden esimies Mia Korhonen näkee leviteannostelijan tuovan paljon säästöä niin jätemäärässä, levitehävikissä kuin työajassa. Lisäksi ruokailijoille tärkeimpinä konkreettisina positiivisina muutoksina Korhonen listaa hygieenisyyden sekä turvallisuuden keliaakikoille ja muille allergikoille. Muutos on merkittävä verrattuna aikaisempaan margariinirasioiden käyttöön.

Sanonta ”Ennen oli kaikki paremmin” on tietyissä asioissa ajan kultaama. Jotta perinteitä voidaan vaalia ja jotta niitä voidaan ylläpitää ja siirtää tuleville sukupolville, vaati se myös ajan hermolla pysymistä ja kestävää näkökulmaa tulevaisuuteen.

*Ankan kotiutumisesta Lemiin kirjoitti Länsi-Saimaan Sanomat perjantaina 19.8.

Hienolta kuulostava termi, joka liittyy ainakin jotenkin ympäristöasioihin. Kestävä kehityksen ajatusta käsiteltiin YK:ssa ensimmäisen kerran jo 80-luvulla, vaikka se tänä päivänä kuulostaakin niin trendikkäältä. Tosi hyvä onkin, että Keke on trendikäs ja pinnalla. Sen voisi nimittäin kiteyttää kansankielellä myös meille niin tutuksi ja arvostetuksi maalaisjärjeksi, jota on suotavaa käyttää tilanteessa kuin tilanteessa.

Jos (ja kun) nyt opettaisin tätä itselleni, niin että ymmärrän, mistä on kyse, niin avaisin asiaa seuraavasti, sopivasti yksinkertaistaen.

Maailma muuttuu koko ajan. Toivottavaa on, että se muutos on positiivista. Kun muutos on positiivista, niin silloin se on kehitystä. Kestävyys muutoksessa on sitä, että sen vaikutukset ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen, tuleville sukupolville. Ollaan siis asioiden ytimessä, ja ajatellaan aina vähän pidemmälle kuin tähän ja seuraavaan hetkeen. Ja koska jo tiedämme, mikä ja kuka tätä maailmaa pyörittää, niin ymmärrämme, että päätöksissä ja suunnitelmissa pitää ottaa huomioon niin luonto, ihminen kuin talouskin. Kun asioita ja vaikutuksia pohditaan näiden kolmen kulman kautta siten, ettei muutos tapahdu minkään osa-alueen kustannuksella vaan kaikkia kulmia tukien, niin ollaan kestävällä tiellä.

Kestävän kehityksen ajatus on niin fiksu, että se sopii kaikille tasoille. Sitä voi noudattaa omassa elämässään, ja siihen kannustetaan niin yrityksiä, yhteisöjä kuin valtioita yhdessä ja erikseen.

Kehitys kehittyy niin kuin sanotaan. Toivottavasti kestävään suuntaan. Keke on kova juttu!

Miksi meillä ei ole enää talvea ollenkaan? Ja ihan kuin ei olisi oikein kunnon kesääkään. Ollaan oikeastaan sellaisessa yhden vuodenajan systeemissä nykyään. Ikävää vaan, että se vuodenaika on hyvin syksyinen. Sateinen ja harmaa, ja tasalämpöinen.

Talvi saattaa tulla vielä, toivotaan niin, mutta yhtä hyvin talven viimeiset rännät saatetaan saada niskaan taas juhannuksena. Jotain on tapahtunut, se on selvää ja sen tajuaa, vaikka ei olisi sen tarkemmin perehtynyt ilmastoasioihin. Lämpenemisestä on kyllä puhuttu jo tosi pitkään, mutta jotenkin sitä on aina ajatellut tulevien sukupolvien ongelmana. Tai meidän aiheuttamamme ongelma ehdottomasti, mutta että sen lopputuleman on ajatellut näkyvän vasta kymmenien, ehkä sadan vuoden päästä.

Ilmastonmuutos on nyt. Se on niin iso asia, että sää ja ilmasto ei olekaan enää mikään small talkin aihe. Nyt puhutaan ihan vakavasti. En ole opiskellut aihetta, jotta osaisin kertoa tutkimustietoa tai muuta faktaa, mutta kysymyksiä olisi esittää sitäkin enemmän. Onko tehtävissä vielä jotain, vaikka lämpeneminen on jo näin pitkällä? Voidaanko mitenkään estää se, että luonto sekoaa omissa rytmeissään ihan täysin? Entä eläimet? Voidaanko lämpenemisestä johtuvat luonnonkatastrofit estää tai edes ennustaa? Mistä kaikesta selvitään ja koska tulee se totaalinen raja vastaan? Kysymysten lista on loputon. Mitä enemmän asiaa miettii, sitä isompia pohdintoja aihe herättää. Hyvä onkin herätä ja seurata kehitystä ja koittaa tehdä omalta osaltaan se, minkä ikinä vaan voi.

Meillä Etelä-Suomessa kaipailtiin edes vähän lunta ja pakkasta jouluksi. Ei saatu. Mitenköhän New Yorkissa oli joulutunnelman laita, kun siellä vietettiin jouluaattoa 22 celsiusasteen kesälämmössä. Taas rikottiin kaikkien aikojen lämpöennätys. Voimme vain toivoa, että luonto sopeutuu tähän kaikkeen. Me sopeudumme sitten luonnon mukaan ja järjestämme ehkä tulevina jouluina Tapaninpäivän tansseja ulkolavoilla, kuka tietää. Tai muokkaamme vuodenaikasysteemiämme ja omia kalentereitamme ja vuosirytmiämme. Luomme lisää keinotekoisia olosuhteita harrastaa talviurheilua tai unohdamme tietyt lajit ja talven riehat pulkkamäkineen ja lumiukkoineen pikkuhiljaa kokonaan. Huh, pysäyttävä ajatus!

Aina kun ihmettelemme säätä, muistetaan olla huolissamme myös isommin ilmastosta ja kannetaan omat kortemme kekoon.

Arvoituksellista ja ajatuksia herättävää loppuvuotta kaikille!