Mikä ei kuulu joukkoon: makea, hapan, suolainen, karvas, umami, kokumi, oleogustus? Perusmakuja kuulemma kaikki, väittävät!

Enpä tunnista itse kuin neljä ensimmäistä. Umami kuulostaa jotenkin etäisesti tutulta (vai olikohan se unagi Frendeistä, mikä tulee mieleen), mutta en olisi osannut mauksi veikata. Sen pitäisi olla tunnistettavissa lihaisaksi, herkulliseksi ja ruokahalua herättäväksi mauksi. Kokumi on “rikas” ja oleogustus on “rasva”.

Voisihan näitä makuja keksiä ja tunnistaa helposti enemmänkin. Ihan vaan “hyvä” ja “paha” ovat myös aika perustuntemuksia, jotka suu tunnistaa. Onkohan nämä makuasiatkin loppujen lopuksi vain makuasioita, kuka tietää. Jos tutkijoilta kysyy, niin ei tietenkään, mutta itse olen sillä kannalla. Ainakin kunnes toisin todistetaan. Jos ajatellaan vaikka henkilöä, joka ei käytä sokeria ja henkilöä, joka todellakin käyttää sokeria (tämä on esimerkki elävästä elämästä parin viikon takaa): sokeriton tyyppi nautiskeli greippiä ja maistoi sen makeana herkkuna, suorastaan karkkina, kun taas sokeria mättävää henkilöä kehoitettiin tilanteessa olla maistamatta koko hedelmää, koska “et todellakaan pysty sitä tuollaisenaan syömään, älä ota”. Ymmärtänette mitä ajan takaa. Kun makuasiat ovat niin yksilöllisiä ja hyvin pitkälti tottumuskysymyksiä myös. Makuaisti kehittyy ja muokkautuu sen mukaan, miten sitä ärsytetään. Ja sen myötä muokkautuvat ne omat mieltymykset myös. Hyvä ei olekaan välttämättä ikuisesti hyvä, ja paha maku voikin muuttua ajan myötä hyväksi, kirpsakka hyvinkin makeaksi ja niin edelleen.

Ei auta kuin seurata tilannetta ja koittaa maistella ja tunnistaa uusia makuja. Jospa ne vakiintuvat meille käyttöön. Jos tulevaisuudessa kutsukortin “pientä suolaista” onkin “pientä umamia” alkupalaksi ja ruokahalun herättäjäksi. Nähtäväksi ja maisteltavaksi jää…