Miksi meillä ei ole enää talvea ollenkaan? Ja ihan kuin ei olisi oikein kunnon kesääkään. Ollaan oikeastaan sellaisessa yhden vuodenajan systeemissä nykyään. Ikävää vaan, että se vuodenaika on hyvin syksyinen. Sateinen ja harmaa, ja tasalämpöinen.
Talvi saattaa tulla vielä, toivotaan niin, mutta yhtä hyvin talven viimeiset rännät saatetaan saada niskaan taas juhannuksena. Jotain on tapahtunut, se on selvää ja sen tajuaa, vaikka ei olisi sen tarkemmin perehtynyt ilmastoasioihin. Lämpenemisestä on kyllä puhuttu jo tosi pitkään, mutta jotenkin sitä on aina ajatellut tulevien sukupolvien ongelmana. Tai meidän aiheuttamamme ongelma ehdottomasti, mutta että sen lopputuleman on ajatellut näkyvän vasta kymmenien, ehkä sadan vuoden päästä.
Ilmastonmuutos on nyt. Se on niin iso asia, että sää ja ilmasto ei olekaan enää mikään small talkin aihe. Nyt puhutaan ihan vakavasti. En ole opiskellut aihetta, jotta osaisin kertoa tutkimustietoa tai muuta faktaa, mutta kysymyksiä olisi esittää sitäkin enemmän. Onko tehtävissä vielä jotain, vaikka lämpeneminen on jo näin pitkällä? Voidaanko mitenkään estää se, että luonto sekoaa omissa rytmeissään ihan täysin? Entä eläimet? Voidaanko lämpenemisestä johtuvat luonnonkatastrofit estää tai edes ennustaa? Mistä kaikesta selvitään ja koska tulee se totaalinen raja vastaan? Kysymysten lista on loputon. Mitä enemmän asiaa miettii, sitä isompia pohdintoja aihe herättää. Hyvä onkin herätä ja seurata kehitystä ja koittaa tehdä omalta osaltaan se, minkä ikinä vaan voi.
Meillä Etelä-Suomessa kaipailtiin edes vähän lunta ja pakkasta jouluksi. Ei saatu. Mitenköhän New Yorkissa oli joulutunnelman laita, kun siellä vietettiin jouluaattoa 22 celsiusasteen kesälämmössä. Taas rikottiin kaikkien aikojen lämpöennätys. Voimme vain toivoa, että luonto sopeutuu tähän kaikkeen. Me sopeudumme sitten luonnon mukaan ja järjestämme ehkä tulevina jouluina Tapaninpäivän tansseja ulkolavoilla, kuka tietää. Tai muokkaamme vuodenaikasysteemiämme ja omia kalentereitamme ja vuosirytmiämme. Luomme lisää keinotekoisia olosuhteita harrastaa talviurheilua tai unohdamme tietyt lajit ja talven riehat pulkkamäkineen ja lumiukkoineen pikkuhiljaa kokonaan. Huh, pysäyttävä ajatus!
Aina kun ihmettelemme säätä, muistetaan olla huolissamme myös isommin ilmastosta ja kannetaan omat kortemme kekoon.
Arvoituksellista ja ajatuksia herättävää loppuvuotta kaikille!