Mikä ei kuulu joukkoon: makea, hapan, suolainen, karvas, umami, kokumi, oleogustus? Perusmakuja kuulemma kaikki, väittävät!

Enpä tunnista itse kuin neljä ensimmäistä. Umami kuulostaa jotenkin etäisesti tutulta (vai olikohan se unagi Frendeistä, mikä tulee mieleen), mutta en olisi osannut mauksi veikata. Sen pitäisi olla tunnistettavissa lihaisaksi, herkulliseksi ja ruokahalua herättäväksi mauksi. Kokumi on “rikas” ja oleogustus on “rasva”.

Voisihan näitä makuja keksiä ja tunnistaa helposti enemmänkin. Ihan vaan “hyvä” ja “paha” ovat myös aika perustuntemuksia, jotka suu tunnistaa. Onkohan nämä makuasiatkin loppujen lopuksi vain makuasioita, kuka tietää. Jos tutkijoilta kysyy, niin ei tietenkään, mutta itse olen sillä kannalla. Ainakin kunnes toisin todistetaan. Jos ajatellaan vaikka henkilöä, joka ei käytä sokeria ja henkilöä, joka todellakin käyttää sokeria (tämä on esimerkki elävästä elämästä parin viikon takaa): sokeriton tyyppi nautiskeli greippiä ja maistoi sen makeana herkkuna, suorastaan karkkina, kun taas sokeria mättävää henkilöä kehoitettiin tilanteessa olla maistamatta koko hedelmää, koska “et todellakaan pysty sitä tuollaisenaan syömään, älä ota”. Ymmärtänette mitä ajan takaa. Kun makuasiat ovat niin yksilöllisiä ja hyvin pitkälti tottumuskysymyksiä myös. Makuaisti kehittyy ja muokkautuu sen mukaan, miten sitä ärsytetään. Ja sen myötä muokkautuvat ne omat mieltymykset myös. Hyvä ei olekaan välttämättä ikuisesti hyvä, ja paha maku voikin muuttua ajan myötä hyväksi, kirpsakka hyvinkin makeaksi ja niin edelleen.

Ei auta kuin seurata tilannetta ja koittaa maistella ja tunnistaa uusia makuja. Jospa ne vakiintuvat meille käyttöön. Jos tulevaisuudessa kutsukortin “pientä suolaista” onkin “pientä umamia” alkupalaksi ja ruokahalun herättäjäksi. Nähtäväksi ja maisteltavaksi jää…

Harvemmin tulee kenellekään suositeltua tv:n katselua. Nyt aion tehdä niin. Edellisiltana oli nimittäin sattumalta Ylen ykkönen auki, kun sieltä tuli uuden Kulutustavaratarkastajat-sarjan ensimmäinen kahdeksasta osasta. Ensin kiinnitin huomion vain iloisiin norjalaisiin, jotka ovat aina niin ja nättejä ja reippaita ja punaposkisia. Jäin seuraamaan ohjelmaa, ja siinähän käsiteltiinkin erittäin mielenkiintoisia globaaleja aiheita. Oli vähän niin kuin meidän Kuningaskuluttaja mutta isommilla aiheilla ja jotenkin sympaattisempi (norjalaiset).

Ohjelmasta jäi monta ajatusta kytemään. Ensin juttu, jossa kerrottiin 3D-elintarviketulostimesta, se herätti ristiriitaisia tunteita. Näistä 3D-tulostimistahan on kohkattu jo muutama vuosi. En ole vielä ihan päässyt kartalle koko hommasta enkä päässyt elintarvikeversiostakaan. Ensinnäkin sana tulostin tuo mieleen vain ja ainoastaan kuivan paperin. Miten ihmeessä siihen mielikuvaan voisi liittää mitään syötävää! Ei mitenkään. Ei ainakaan minun päässäni. Ohjelmassa näytettiin, miten laite, noh, “tulostaa” vaikkapa pitsapohjan tai pikkuleipiä. Taikina tehdään itse ja laitetaan koneeseen johonkin kapseliin, josta kone truuttaa taikinan sitten johonkin muotoon paistovalmiiksi pellille. Eli laitteen pointti on se, että sillä saa aikaan symmetrisiä muotoja..? Ja huomautan vielä, että tätä ihmevehjettä suunnitellaan siis ihan kotitalouskäyttöön! Kyllä. Kenen mielestä olisi hienoa kutsua kaverit kahville ja kehuskella ihan itse tulostetuilla, täydellisen symmetrisillä lumihiutaleen mallisilla pikkuleivillä? “Ihan itse painoin nappia ja näin hienoja tuli.” Sehän jo tiedetään, että suurtalousmittakaavassa automaatio tuo etuja ja säästöä, mutta että kotikeittiössä…

Isoista leipomoista saa ihan symmetristä myös, jos ei halua, että ihmisen – tai ainakaan oma – kädenjälki näkyy lopputuotteessa. Ja kolmedeetä ne kaupasta ostetutkin ovat, mutta eihän kukaan kutsu leipomon tuotantoketjun laitteita tulostimiksi. Jos ne ovat tulostimia, niin sitten automaattinen leviteannostelijakin on sellainen.

Vai onko tässä kaikessa nyt joku hienous, jota en vain näe? Jos hoksaatte paremmin, niin kertokaa ja valaiskaa, kiitos!

Sitten siihen maailmanparannukseen. Siihen kannusti juttu, jossa käsiteltiin ruokaöljyn käyttöä polttoaineena. Jep, vanhaa asiaa sekin, mutta nyt vasta heräsin siihen, että se on todellakin mahdollista ja ilmeisen helppoa. Vai johtuiko se vain niistä iloisista norjalaisista, en tiedä, mutta juttu sai pohtimaan, miksi ihmeessä kukaan ei ole tarttunut tähän aiheeseen isommin. Itse en omista autoa enkä tiedä niistä juurikaan, mutta ohjelmassa väitettiin, että dieselillä käyvän menopelin muuttaminen ruokaöljyllä kulkevaksi vaatii vain pienen viilauksen moottoriin ja kustantaa muutaman tonnin. Voiko todella olla näin ja saako meillä tehdä niin ihan vapaasti, jos haluaa?

Kuten huomaatte, ohjelma herätti paljon kysymyksiä ja ajatuksia. Vielä kun joku kertoisi niihin vastaukset.

Jo esitetyt jaksot voit katsella Yle Areenasta. Ohjelma telkussa TV1:ssä tiistaista torstaihin klo 19–19.30. Tulevien jaksojen aiheet täällä.

Suosittelen, popcornit valmiiksi!

Ideakateus iskee, kun kuulee tai lukee niin kertakaikkisen hyvästä ideasta että alkaa ihan harmittaa, ettei ole ikinä itse tullut sitä keksineeksi. Kun joku on keksinyt jotain niin loogista, itsestäänselvää ja hyvää tekevää. Jotain niin mahtavaa, että heti ideakateuden jälkeen iskee innostus ja jopa ylpeys sitä tuntematonta henkilöä tai tahoa kohtaan, jolta neronleimaus on lähtöisin.

Kaikki edellämainitut tunteet vyöryivät voimalla, kun luin, että Helsinkiin perustetaan keväällä hävikkiruokaravintola. Miksi ihmeessä kukaan ei ole aiemmin keksinyt tätä! From Waste to Taste -hankkeeseen otetaan mallia Amsterdamista, jossa toimii jo ainakin yksi ravintola, Instock, jossa ruoka valmistetaan kauppojen hävikkiraaka-aineista.

Toivon, että tämä hanke saa paljon positiivista julkisuutta ja käynnistyttyään laajenee ihan jokaiseen kylään ja kaupunkiin. Hävikin hyödyntämisen lisäksi hankkeella on myös työllistymisvaikutuksia, ilmastoa ja hyväntekeväisyyttä unohtamatta. Kaikin tavoin hyvää tuova idea – silkkaa neroutta!

Heti positiivisen tunnemyrskyn jälkeen iski myös pieni pelko: eihän kukaan eikä mikään taho voi nyt tulla sanomaan tai päättämään, ettei näin saa tehdä? Eihän? Kun tuntuu, että aina siinä käy kuitenkin niin. Että se hyvä onkin liian hyvää ollakseen todellista ja toteutettavissa. Ainakin tämä projekti sai jo työllistymisvaikutusten tukemiseen Euroopan sosiaalirahaston avustuksen. Se on onneksi jo korkean tahon tuki.

Tälle neronleimaukselle pidämme sormet ja varpaat ristissä ja peukut pystyssä! Käy lukemassa hankkeesta lisää täältä ja täältä.

Miten kaikki sai alkunsa, miten ja kuka ihmeessä on keksinyt automaattisen leviteannostelijan? Mikä se ihan oikeasti edes on? Annetaan Foodduck Oy:n toimitusjohtajan Timo Sorsavirran kertoa koko tarina. Ole hyvä, Timo.

 Näin syntyi FOODDUCK®-leviteannostelija

Liikeidea voi joskus lähteä liikkeelle myös hyvin arkisesta ja ennen huomaamattomasta ajatuksesta. Alkuperäisen idean leviteannostelijasta keksi isäni Seppo Sorsavirta, joka oli jo vuosia miettinyt kyseistä asiaa sekä sitä, miten pitkälti ravintola- ja ammattikeittiömaailmassa kaikki on nykyään automatisoitu. Ainakin yhdelle innovaatiolle tuntui vielä olevan tilaa, Leviteannostelija oli jäänyt keksimättä kaikkialla maailmassa. Suomenkielestä ei löytynyt kyseistä sanaa, ja englanniksi käännetty spread dispenser oli niin ikään koskematon käsite.

Tutkimme aikanaan asiaa tarkemmin ja löysimme vain muutamia ponnisteluja 1950–60-luvuilta, joten innostuimme lisää. Laitteen lisäksi haluttiin ideaa kehittää pidemmälle, ja keksimme tuotteeseemme soveltuvan pussimuotoisen levitepakkauksen. Materiaalinkäytön tehostamiseksi pussiin pakkaaminen on ollut jo muutaman vuoden ajan selkeä trendi maailmalla auton tuulilasinpesunesteistä elintarvikkeisiin, mutta nyt se tuotiin ensimmäistä kertaa levitteisiin.

Vuonna 2012 perustettiin Foodduck-niminen yritys tämän innovaation ja ajatuksen ympärille. Tästä liikkeelle lähti melkein kolmen vuoden tuotekehitysprosessi, intohimo uudistaa vuosikymmeniä käytössä olleita toimintatapoja, pakkauksia ja käytäntöjä. Tuotekehityksen ydinjoukossa on ollut noin kymmenen eri alojen huippuosaajaa sekä niin kotimaisia kuin kansainvälisiä alihankkijoita ja yhteistyökumppaneita. Vuonna 2014 ensimmäinen prototyyppi laitteesta oli jo ”hiljaisesti” teknisessä pilotointikäytössä muutamassa henkilöstöravintolassa, ja marraskuussa 2014 FOODDUCK® lanseerattiin virallisesti markkinoille Suomessa. Myynti ja markkinointi käynnistyivät keväällä 2015.

FOODDUCK soveltuu niin margariinien kuin voi-kasviöljyseosten annostelemiseen leipäpöydissä tai palvelulinjastoilla; hotelleissa, kouluissa, lounasravintoloissa, vanhainkodeissa ja ammattikeittiöissä. Tuote säilyy laitteen sisällä viileässä ja suojassa ympäristön bakteereilta paremmin kuin lämpimässä pöydillä avonaisena seisovat rasiat. Edellä mainituissa käyttökohteissa levitteiden tarjoiluun liittyy hygieenian lisäksi paljon muitakin haasteita, joita harva käyttäjä ei välttämättä ennen edes pysähtynyt ajattelemaan.

Toinen tuotteen keskeisistä eduista sekä ominaisuuksista liittyykin ekologiaan. Ruokahävikki on yksi tulevaisuuden suurimpia haasteita, ja FOODDUCK vastaa siihen levitteen osalta. Tarkka annoskoko ja pakkauksen tehokas käyttö vähentävät levitteen hukkaa. Rasioiden ja nappien muodossa tuotetta päätyy useimmiten paljon jätteeksi, sillä niiden jatkokäyttö on käytännössä mahdotonta tai se ei ole ainakaan minkään suositusten mukaista. Harvapa meistä haluaa tarttua useita tunteja seisseeseen, sotkuisen rasian, veitsen ja murujen yhdistelmään!

FOODDUCK-annostelijassa käytettävässä levitepakkauksessa materiaalin määrä on pystytty pienentämään vain kymmenesosaan perinteisten leviterasioiden vaatimasta määrästä. Näin ollen myös syntyvä jätemäärä on vain kymmenen prosenttia nykyisestä, ja vaikeasti kierrätettävää alumiinia pakkauksissa ei käytetä lainkaan.

Vaikka joskus yksittäinen ruokailija saattaa hyvinkin ajatella, miksi levitettä pitää annostella, on kyse paljon monitahoisemmasta kokonaisuudesta kuin automaattisesta annostelusta. Etuja ja säästöjä älykkäällä laitteella on tarjottavanaan monesta eri kulmasta. Jokainen laitteesta otettu annos säästää ympäristöä ja rahaa. Tätä kun tapahtuu kunta- sekä ketjutasolla kymmenissä ja useimmiten jopa sadoissa käyttöpaikoissa päivästä toiseen, on kyse isoista, yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista.

Tuotekehityksen keskeisimpiä kulmakiviä alusta saakka oli myös laitteen käytön helppous niin ruokailijoiden kuin keittiöhenkilökunnan näkökulmasta. Keittiöissä henkilökunnalla on kädet täynnä töitä, ja ruokailuhetki esimerkiksi kouluissa on niin hektinen tapahtuma, että ylimääräistä aikaa harvemmin on. Jos pienikin työresurssi saadaan johonkin muuhun kuin rasioiden avaamiseen ja ylimääräisen levitteen huuhtelemiseen tarjottimilta viemäriin tiskin puolella, on se aina etu.  Ruokailija laittaa vain leivän tai lautasen alle ja FOODDUCK annostelee ennalta säädetyn määrän tuotetta automaattisesti. Tuotteeseen on kosketuksissa vain yksi konepestävä suutinosa, näin sen puhtaanapito on erittäin helppoa ja myös esimerkiksi keliaakikot voivat käyttää samaa levitettä turvallisesti. Pelkoa murujen päätymisestä levitteiden joukkoon ei ole.

Oppilaitosten linjastoilla levitepiste on yksi linjaston hitaimpia paikkoja, nyt jonot kulkevat entistä jouhevammin ja ympäristö on siistimpi. Linjastonopeutta on mielenkiintoista miettiä vielä hieman tarkemmin yksinkertaisen esimerkin kautta: jos tuhannen oppilaan koulussa levitepisteessä käytettyä aikaa pystytään säästämään ruokailijaa kohden vain yksi sekunti, tarkoittaa se yhtä ruokailua kohden yli 16 minuuttia!

Lopuksi vielä muutama sana suomalaisuudesta. Suomalainen työ, osaaminen ja laatu ovat tärkeä osa FOODDUCK-brändiä. FOODDUCK-laitteiden valmistus on kotimaista työtä, ja Suomalaisen Työn Liitto onkin myöntänyt laitteelle Avainlippu-merkin ja Design from Finland -tunnuksen. Näinä aikoina meille kaikille suomalaisen työn arvostus sekä menestys on erittäin tärkeä asia ja voimme olla ylpeitä viedessämme näitä yhteisesti tärkeitä asioita, suomalaista työtä ja kestävää kehitystä, myös kohti kansainvälisiä markkinoita, joskin vähän nykyisestä start-up-maailmasta poiketen perinteisemmän savupiipputeollisuuden edustajina.

Toivomme, että FOODDUCK tuo hymyn huulillesi aina kun sen kohtaat.