FdP_artikkeli_sato

Mitä kasviksia ja hedelmiä juuri tällä hetkellä kannattaa syödä? Se ei olekaan niin simppeli asia kuin ensin voisi luulla. Vastaus ei nimittäin automaattisesti ole, että kaikkia tietysti. Tai voi se olla niinkin, mutta jos haluaa olla tiedostava ja järkevä kuluttaja ja syödä fiksusti, niin asia onkin monimutkaisempi.

Kyse on siis siitä, että tietysti meidän kannattaa suosia ja syödä niitä hedelmiä ja kasviksia, jotka ovat juuri nyt parhaimmillaan – niin meillä kuin maailmallakin. Silloin saamme lautaselle ne ravintorikkaimmat ainekset edullisimmillaan ja ekologisesti. Nyt alkaa kuulostaa jo loogiselta. Sormi voi kuitenkin mennä suuhun viimeistään kaupan he-vi-osastolla, joka tuntuu vain laajenevan vuosi vuodelta. Tarjontaa on niin paljon, että ei siinä laarien ja hyllyjen äärellä kertakaikkiaan osaa aina tehdä järkeviä valintoja, vaikka haluaisikin. Jokainen tietää, milloin suomalainen omena on parasta ja milloin haetaan sienet ja marjat. Mutta on niin paljon muutakin.

Ihana internet tulee taas ja pelastaa: joku on aina miettinyt jo asiat ja ratkaisut valmiiksi ja jakaa ne auliisti muidenkin avuksi. Nyt niin tekee Satokausikalenteri. Mahtava palvelu, joka kertoo, millä juuri nyt kannattaa lastata ostoskori. Kun ottaa tämän kalenterin käyttöön, niin saa huomata, että ruokavalio monipuolistuu kuin varkain. Ja niin käy myös omalle he-vi-tietämykselle! Ja kyseinen kalenteri on myös tosi trendikkään apuväline. Haluathan kuitenkin tarjota makuelämyksiä niistä samoista raaka-aineista, joita hienoistakin hienoimmat ravintolat käyttävät juuri nyt, kun kutsut ystäviä illalliselle. Kalenterista on mobiilisovellus ja kaikki, joten tämä on tehty meille jo niin helpoksi, että tekosyitä ei ole. Tämän kalenterin mukaan eläminen ei edes stressaa.

Jos et vielä käytä satokausikalenteria, niin käy täällä ennen seuraavaa kauppareissua.

Inspiraatiota kauppaan ja keittiöön!